13.06.2013

Herra Huun kolme ensimmäistä seikkailua ilmestyi juhlapainoksena

Huhuu-HerraHuu_etukansi-isoSuomen rakastetuimpiin satuhahmoihin kuuluvan Herra Huun seikkailujen kolme ensimmäistä osaa on juuri  ilmestynyt 40-vuotisjuhlapainoksena. Topelius- ja Finlandia-palkitun Hannu Mäkelän luoma hahmo osaa kyllä taikoa ja haluaa pelotella lapsia, mutta taitaa itse pelätä eniten.

Kuka liikkuu pimeässä, kun valot sammutetaan? Se on herra Huu, jonka tehtävänä on pelotella lapsia öisin. Hän on vanhassa puutalossa asuva pieni mies, joka itse asiassa pitää lapsista. Hän ei vain uskalla sanoa sitä, mutta Rimma ja Mikko tietävät sen. Herra Huu osaa monta hyvää vanhaa taikaa, ja lasten mielestä herra Huu onkin välillä kuin kummitus. Isoisä oli opettanut herra Huuta ensin lukemaan ja sitten taikomaan, sillä lukemaan oppiminen on näissä asioissa aivan välttämätöntä. Isoisä oli laulanut kumealla äänellä ja muuttanut esineitä eläimiksi. Sen herra Huukin osasi. Ja vaikka Herra Huu pelotteleekin mielellään, hän taitaa itse olla pelokkain kaikista.

Suomen rakastetuimpiin satuhahmoihin kuuluvan Herra Huun seikkailujen kolme ensimmäistä osaa ilmestyvät yhteisniteenä tässä 40-vuotisjuhlapainoksessa Huhuu, Herra Huu! Mukana ovat teokset Herra Huu (1973), Herra Huu saa naapurin (1974) ja Herra Huu muuttaa (1975).

”Ei ole vaikeampaa asiaa kuin lapsille kirjoittaminen. Lapsilukija on aina ehdoton, häntä ei voi huiputtaa.” – Hannu Mäkelä

hannu-mäkelä-4vHerra Huun isä, Topelius- ja Finlandia-palkittu Hannu Mäkelä (s. 1943) on kirjoittanut yli 40 lastenkirjaa. Yhteensä hänen tuotannossaan on liki 200 teosta: romaaneja, muistelmia, runokirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja toimitettuja kirjallisuuskokoelmia.

ISBN 978-952-299-006-8

Kannen suunnittelu: Taina Leino / Kannen kuvitus: Hannu Mäkelä
Kansikuva: paasilinna.fi/kirjat/huhuu-herra-huu

Lehdistökappaleet & haastattelupyynnöt:
Kustannuspäällikkö Jan Erola / jan.erola@paasilinna.fi / 040 5064612

« Takaisin