14.07.2011

Ipanapa Laulukirja on ilmestynyt

Nyt kaikki Ipanapa-laulut yksissä kansissa ja saatavissa kaupoista kautta maan

Ipanapa Records on onnistunut tehtävässään. Sen alkuperäinen tarkoitus tuottaa laadukasta ja koko perheen toiveita kunnioittavaa lastenmusiikkia on saanut kaikenikäisiltä kuulijoilta suurta kiitosta.  Ipanapa 1 ja 2 –albumit ovat myyneet platinaa ja 2010 julkaistu levy kultaa! Oli siis korkea aika työstää Ipanapa – albumit yhdeksi, 74 ennenjulkaisematonta nuottia sisältäväksi laulukirjakokonaisuudeksi. Nyt levyjen musiikki voisi jatkaa matkaansa vaikka lasten omin sovituksin ja näkemyksin ”kotistudio” -tuotannoiksi, taustakuorona tietenkin omat perheenjäsenet.

Kaikkien Ipanapa – kappaleiden huolellisesti valitut ja jokaiselle levylle uutuusarvoa panoksellaan tuoneet tekijät ovat maamme kärkiartisteja. He ovat irtautuneet omasta genrestään lastenmusiikkimaailmaan rohkeasti, sanoittajan ja säveltäjän kynä aiheeseen hellyttävästi ja hauskasti tai haikeasti ja vakavasti paneutuen. Kuitenkaan unohtamatta tärkeitä ja perinteisiä lastenmusiikin soundimaailmaominaisuuksia, joista aikuinen kuulija saattaa ilokseen poimia oman lapsuutensa musiikkielementtejä.

Lastenmusiikin tekeminen on vaikea laji, sillä pieni kuulija on suorasanainen ja lahjomaton kriitikko. Koska Ipanapa – filosofia arvostaa lasta älykkäänä ja monialaisena musiikinkuluttajana, on lauluihin suhtauduttu tuotantoa myöten samalla intensiteetillä kuin aikuisille suunnatun hittimusiikin edessä. Kirjassa on sanoituksia, melodioita ja sointumerkkejä mm. Samuli Putrolta, Kalle Aholalta, Maija Vilkkumaalta, Lauri Tähkältä, Olavi Uusivirralta ja Hevisaurukselta.

  • Ipanapa Laulukirjan on toimittanut Juha Töyrylä
  • Ipanapa Records on julkaissut kaikkiaan kahdeksan levyä
  • Ipanapa 1,2 ja 3 ovat myyneet yhteensä n. 60 000 levyä
  • Ipanapa – menestysalbumien tuottamisesta vastaa Lasse Kurki
  • Ipanapa liikenteessä – albumi vuodelta 2009 tuotti varoja Liikenneturvan hyväksi
  • Ipanapa Iltalaulut vuodelta 2009 voitti Vuoden Lastenlevy Emma -palkinnon

www.ipanapa.fi

« Takaisin