John Langdon-Davies

Hyökkäys lumessa – Brittikirjeenvaihtajan talvisota PAINOS LOPPUUNMYYTY

Talvisodan aikana yöllä jäiden yli Ruotsista Turkuun matkannut Langdon-Davies oli tottunut sotapropagandaan eikä aluksi uskonut suomalaisviranomaisten raportteihin sotatoimien laajuudesta. Tuntui mahdottomalta, että Neuvostoliitto olisi ryhtynyt yhtä brutaaleihin tekoihin, kuin Hitler ja Mussolini olivat jo tuolloin ehtineet. Pian Langdon-Daviesin epäily vaihtui syvään kunnioitukseen suomalaisia sissitaistelijoita kohtaan. Hyökkäys lumessa on tuoreeltaan talvisodan jälkeen julkaistu, erinomaisesti tuolloiseen Suomeen perehtyneen kirjeenvaihtajan kuvaus ja analyysi  sotatoimista. Se on myös tarkka kuvaus silloisesta Suomesta. Kirja on erinomainen mekanisoituneen sodan kuvaus, josta teoksen englantilainen nimikin kertoo: The First Total War – Ensimmäinen totaalinen sota. Yhdysvalloissa teoksen nimi oli Invasion in Snow – Hyökkäys lumessa. Alkuteoksen tapaan suomennoksessa on rintamakuvia ja muun muassa puna-armeijan hiihto-oppaan piirroskuvituksia. Vaikka tasavaltalaisten  parissa Espanjan sisällissodasta raportoinut Langdon-Davies oli maailmankatsomukseltaan vasemmistolainen, hän ei ollut kommunisti. Langdon-Davies kritisoikin voimakkaasti kotimaan vasemmistoa, joka ei tukenut Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea.

Jokaisesta myydystä teoksesta menee lahjoitus kirjailija Langdon Daviesin perustaman lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin toimintaan.

Suomennos: Simo Liikanen
”Eloisa, analyyttinen ja persoonallinen kuvaus eräältä aikansa arvostetuimmalta sotakirjeenvaihtajalta ja Plan Internationalin perustajalta.”
– Talvisota muiden silmin –teoksen toimittanut historiantutkija Antero Holmila

Teoksessa on kirjailijan tyttären, Debbie Langdon-Daviesin esipuhe.
Debbie Langdon-Davies (Photo: Mikko Toivonen)

Mediassa

Uutiset

04.03.2014

Hyökkäys lumessa – Brittikirjeenvaihtajan talvisota – Kuvia julkistamistilaisuudesta

04.03.2014

Lastenoikeusjärjestö Planin perustajan Hyökkäys lumessa on sotakirjeenvaihtajan terävä aikalaiskuvaus talvisodasta

29.11.2013

Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin perustajan talvisotateos ilmestyy vihdoin suomeksi