Hannu Rautkallio (toim.)

Suomen sotakorvaukset

Valtioneuvoston kanslia ja Helsingin yliopisto järjestivät Helsingissä 2012 Sotakorvausseminaarin. Myönteisissä palautteissa toivottiin että seminaarin puheenvuorot koottaisiin julkaisuksi.

Kansallisesta merkityksestään huolimatta sotakorvausten maksamisen aikaa ja niiden seurauksia on käsitelty melko vähän verrattuna sotien ja sodanjälkeisen muihin poliittisiin kuvauksiin.

Suomen sotakorvaukset – teoksessa arvioidaan sotakorvausten teollisia, kansantaloudellisia, poliittisia ja henkisiä vaikutuksia ja merkityksiä tämän päivän näkökulmasta.

Joulukuun 17. päivä 2014 tulee sotakorvaussopimuksen allekirjoituksesta kuluneeksi 70 vuotta. Kirja palauttaa mieliin Suomen taloudellisen jälleenrakennuksen ja kansallisen selviytymisen vaiheet ja niiden suuren merkityksen kansakunnan tulevaisuudelle.

Teoksen kustantaa Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, ja teoksen julkaisijana on valtioneuvoston kanslia.